Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella mitään koko kansaa yhdistävää jouluruokaa, vaikka jouluna syötiin paremmin ja runsaammin kuin arkena. Yleistä koko maassa oli lihan tarjoilu kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana on ollut joko nautaa, lammasta tai sikaa.

Graavilohi

Hapattamista käytettiin kalan säilömisessä apuna erityisesti maan pohjois- ja itäosissa 1800-luvun jälkipuoliskolle asti ja maan länsiosissa 1600-luvulle. Sisämaassa hapatettiin särkiä, ahvenia, lahnoja ja säyneitä, joita suolattiin hieman ja säilytettiin puuastiassa painon alla. Nykyinen graavi lohi (gravad lax)-sana on muistona haudatusta hapanlohesta.

Joulukinkku

Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana joulukinkku. Nykyajan joulukinkun yhteyksiä vanhempiin perinteisiin ei tunneta. Ilmeisesti kinkku on kahden eri perinteen risteytys, sillä siinä yhdistyy herrasväen tapa syödä possua ja kansan tapa nauttia paistettua takajalkaa. Sianliha nousi johtoasemaan joulun pääruokana vasta 1900-luvulla. 1800-luvulla possua ei olisi vielä riittänyt joka kotiin, sillä sikatalous oli varsin kehittymätöntä.

Joulun pääruoka ei vielä 1920- ja 1930-luvulla ollut kinkku, vaan pöydässä saattoi olla esimerkiksi paistettu lampaanlapa.

Laatikot

Lanttu- ja perunalaatikko olivat uusia tulokkaita 1800-luvun lopun pitopöydässä ja niitä käytettiin harvoin arkiruokana. Vanhin ja tavallisin laatikkoruoka näyttää olleen koko maassa tunnettu perunalaatikko. Paistoastia selittänee, miksi laatikot tulivat kansan pitoruoaksi 1800-luvulla. Vielä 1700-luvulla peltilaatikko olisi ollut satumaisen kallis paistoastia tavalliselle talonpojalle, mutta 1800-luvun nykyaikainen teollisuus mahdollisti uudenlaisten tuotteiden ostamisen.

Rosolli

Rosollin eli sallatin valmistus on peräisin Lounais-Suomen säätyläispiireistä, joissa se tunnettiin jo 1700-luvulla. Se levisi 1800-luvulla pitokokkien ja kotitalouskoulujen välityksellä kansan keskuuteen. Aluksi rosolliin käytettiin perunoita, hienonnettua sipulia ja suolasilakoita. Myöhemmin siinä alettiin käyttää myös punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, omenaa, silliä, suolaa ja valkopippuria.

Jouluolut

Pohjoismaissa jouluoluen juonti on vanha perinne. Viikingit jo ”joivat joulua”. Uskottiin myös, että jouluviinaryyppy siunaa sadon. Ryyppy tarjottiin jokaiselle, lapsillekin, ja viinaa ripoteltiin tuvan jouluoljille sekä hevosen heinille.

Joulun jälkiruuat

Valkoinen riisipuuro kotiutui kansan pöytään herrasväen perinteistä reilut sata vuotta sitten. Aikaisemmin jouluna syötiin kaura- tai ohraryynipuuroa. Nykyisin riisipuuron kiehtovuus joulupöydässä perustuu siihen piilotettuun manteliin. Ruotsista omaksuttua tapaa piilottaa manteli joulupuuroon esiintyi aluksi kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali.

Siirtomaatuotteet halpenivat 1880-luvun lopulla, kun höyrylaivojen yleistyminen pienensi kuljetuskustannuksia. Näin vaatimattomatkin taloudet saattoivat ostaa joulupöytään varojen mukaan manteleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja rusinoita. Tapa syödä jouluna rusina-, luumu- tai sekahedelmäkeittoa tuli vauraimpiin talonpoikaistalouksiin 1800-luvun lopulla.

Sekahedelmäkeitto yleistyi 1920- ja 1930-luvuilla kaikkien kansankerrosten joulupöytään. Sotavuosina joulun jälkiruoat muuttuivat ankeimmiksi, mutta riisipuuro ja sekahedelmäkeitto palasivat jälleen 1950-luvulla. Pula-ajan lapset saivat pahimman ankeuden hellittäessä omenan tai appelsiinin, mikä oli monille ikimuistoinen lahja.

Piparkakut

Piparkakuilla on suorastaan ruhtinaallinen perinne, sillä alunperin ristiretkeläiset toivat niitä Eurooppaan idäntuliaisina. Niitä käytettiin lääkkeenä moniin eri vaivoihin. Pippurilla maustettuja ja hunajalla makeutettuja mesileipiä valmistettiin erityisesti luostareissa.

Saksassa piparkakut alkoivat yleistyä 1300-luvulla ja Ruotsissa 1600-luvulla. Suomeen ne rantautuivat vasta 1700-luvulla. Vasta viime vuosisadalla piparkakkuja alettiin valmistaa myös kotikeittiöissä.

Piparkakkutaloja alettiin pystyttää 1920-luvulla. Niiden esikuvana on Grimmin Hannu ja Kerttu -sadun piparkakkutalo.

Lähteet:

http://www.suomalainenjoulu.fi/

Ritva Lehmusoksa: Joulu, joulu, armas aika, , Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1994, toinen painos.

Merja Sillanpää: Happamasta makeaan, Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys, julkaisija Hyvää Suomesta, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2000, toinen painos.

http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/historia.html

Päivi Immonen, Riitta Nevala. Juhlakirja -- juhlia, tapoja ja perinteitä. WSOY